Iloisiin lapsuusmuistoihini kuuluvat vanhempani hankkimat terrierit. Black&Tan-värinen australianterrieri Ami oli innokas retkeilijä ja telttailija kuten isäntäväkensäkin. Luonteeltaan Ami oli herkkä ja todella kiltti.

Ensimmäisen oman koirani, vehnänvärisen cairnterrierin Zanyn, sain 15-vuotiaana. Zanyn kanssa kävin rotuyhdistyksen trimmauskursseilla ja jo 15-vuotiaana trimmasin koirani itse. Vaikka Zany oli ärhäkkä sisupussi ja pisti hanttiin vähän joka asiassa, se antoi hyvin trimmata itsensä ja nyppiä pään, korvat ym. Kotoa pois muutettuani vanhempani hankkivat eläkepäivien lenkkikaveriksi vielä Winston-nimisen westien.

Seuraava koirani olikin yhteisesti mieheni kanssa hankittu sileäkarvainen kettuterrieri Huli. Oli suuri suru, että mieheni tuli tälle koiralle allergiseksi ja jouduimme luopumaan siitä. Emme luovuttaneet, vaan kokeilimme v. 1996, sopisiko bichon frise rotuna meille. Allergiaa ei onneksi ilmennyt. Skotti tuli meille oikeastaan vähän vahingossa v. 2000, kun otimme 3 kk:n ikäisen mustan narttupennun hoitoon, kunnes se löytäisi kodin. Tästä vahingosta olen ikionnellinen, sillä pentua emme tietenkään raaskineet antaa pois ja Manta löysi meiltä etsimänsä kodin. Myöhemmin se sai kaverikseen vehnä-Väinön.